Stressiä ja ahdistusta vai mahdollisuus nautintoon -juhlapyhät syömishäiriöisen näkökulmasta

Vuosi sitten vietin juhannukseni sairaalassa. Muistan vieläkin, kuinka yksinäiseksi ja surulliseksi tunsin oloni, kun olin kahdestaan toisen potilaan kanssa osastolla juhannuksena, kun muut olivat yölomilla. Itse olin vielä liian huonossa kunnossa saadakseni lupaa pidempään lomaan. Jokainen haluaa varmasti viettää juhlapyhänsä rakkaimpiensa kanssa, mutta sairaalle henkilölle juhannuksen kaltaiset juhlat saattavat saada jopa maagisia merkityksiä, tai toisaalta ne saattavat olla syömishäiriöiselle oikeita painajaisia. Minulle ne ovat sairaushistoriani aikana edustaneet molempia.

Ensinnäkin juhlapyhät saattavat tuntua sairastavalta jännittäviltä tai jopa uhkaavilta, sillä juhlpayhien viettäminen merkitsee yleensä poikkeamista arjen rutiineista. Olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin hieman siitä, kuinka näiden tuttujen tapojen rikkominen saattaa aiheuttaa anoreksiaa sairastavalle turvattomuuden tunnetta ja ahdistusta. Kun muut nauttivat arjen rutiineista irti päästämisestä, saattaa se sairastavalta usein tuntua pelottavalta. Taustalla on pelko kontrollin menettämisestä. Tämän pelon vuoksi olisin ollut valmis monesti sivuuttamaan juhlapyhät kokonaan ja olen toivonut voivani viettää juhlat kuin mitkä tahansa arkipäivät. Nyt olen oppinut jo vähän kaipaamaan vaihtelua arkeeni, vaikka tutuista tavoista poikkeaminen aiheuttaakin minulle vielä varmasti enemmän sydämen tykytyksiä kuin terveelle ihmiselle.

Arjen rutiineista poikkeaminen kulminoituu sairastavalla usein tietysti liikuntatottumuksiin ja syömisiin. Jos anoreksiaa sairastava on tottunut käyttämään päivänsä liikkumiseen, ei yhdessä muiden kanssa vietetty jouluaatto välttämättä tarjoakaan tähän hyväksyttävää tilaisuutta. Tämä saattaa tuntua ahdistavalta, kun syömishäiriöisen elämä on pyörinyt kuluttamisen ympärillä ja yhtäkkiä rentoutuminen ei onnistukaan. Muistan vielä viime joulun jolloin pelkkä ajatus lenkin väliin jättämisestä joulun pyhinä tuntui mahdottomalta ajatukselta ja kuinka pari vuotta sitten oli jo Tapaninpäivänä päästävä tunneiksi luistelemaan.

Ruoka ja hyvä ja tavanomaisesta poikkeava syöminen ja herkuttelu liittyvät myös olennaisesti juhliin. Ymmärrettävästi yhteiset ruokailuhetket saattavat tuntua syömishäiriötä sairastavasta henkilöstä ahdistavalta. Erityisesti silloin kun yritin vielä salailla syömishäiriötäni, tunsin stressiä jo usein etukäteen juhliin liittyvistä yhteisistä ruokailuista ja pohdin, kuinka voisin ne välttää. Toisaalta syömishäiriöinen tahtoisi unohtaa edes hetkeksi sairauden sanelemat säännöt ruokailujen suhteen, mutta käytännössä vapaampi syöminen saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Itselläni usein tutusta listasyömisestä poikkeaminen on omien ja muiden toiveiden vastaisesti tarkoittanut syömishäiriölle periksi antamista ja mahdollisimman vähäistä syömistä.

Eräs juhlapyhiin liittyvä olennainen asia on nimenomaan yhdessäolo. Tämä saattaakin joillekin olla suurin ero arjen ja juhlapyhien viettämisen välillä. Anoreksiaan liittyy olennaisesti eristäytyminen ja sosiaaliset tilanteet saattavat tuntua vaikeilta. Huonossa somaattisessa tilanteessa oleva henkilö saattaa tuntea itsensä jopa sosiaalisesti kyvyttömäksi. Tällöin tavallinenkin sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä jutustelu tuntuu vaikealta ja puheenaiheita on vaikea keksiä. Jos lisäksi vielä salailee sairauttaan, on vaikea yrittää pitää yllä hyvää kuvaa itsestään, kun sisällä oleva ahdistus on kova. Muiden seurassa saattaa oma sisäinen paha olo vain kasvaa, ja muiden hymyillessä ahdistus omasta kärsimyksestä tuntua väärältä. Syömishäiiröisestä saattaa siis tuntua pahalta ylipäätään katsella muiden onnea ja kuunnella naurua, kun sisällä tuntuu pahalta.

Vaikka syömishäiriöisen mielessä juhlat saattavat tuntua pelottavilta, liitetään juhlapyhiin yleensä paljon positiivista latausta ja suuria odotuksia. Tällaiset odotukset saattavat toisinaan paisua sairastavan mielessä liiankin suuriksi, jolloin juhlapyhiä odotetaan valtavasti ja juhlista muodostuu elämää suurempia tapahtumia. Myös muiden odotukset juhlista ja niiden onnistumisesta saattavat aiheuttaa stressiä sairaastavalle. Perfektionistinen mieli saattaa siirtää täydellisyyteen pyrkimisen myös juhlien järjestämiseen. Kun sairastunut kerran uskaltaa poiketa sairauden sanelemista säänntöistä, tulisi kaiken olla täydellistä. Tällöin juhlien järjestämisestä ja valmistelusta saattaa muodostua sairastavalle niin ylikuormittavaa, että koko juhlan idea unohtuu. Kun kaikki sitten ei sujukaan suunnitelmien mukaan, tuntuu sairastavalle tyypillisestä joko tai ajattelusta johtuen, että koko juhla on pilalla. Ja siitä syyttää, tietysti, ketäpä muutakaan kuin itseään.

Tällaiset suuret odotukset juhlista saattavat liittyä myös muistoihin. Sairaan henkilön mielessä juhlapyhät saattavat edustaa tervettä aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Itselläni onnelliset muistot terveestä ajasta ja lapsuudesta kulminoituvat esimerkiksi yleensä perheen yhteisiin jouluihin. Joka joulu toivon, että voisin saavuttaa ne samat tunteet kuin silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Syömishäiriöön saattaa kuuluu myös kaipuu lapsuuteen ja aikuistumisen pelkoa, ja tällöin perheen yhteiset juhlapyhät saattavat herätellä toiveita tuohon turvalliseen lapsuuteen paluusta. Lähes poikkeuksetta ainakin syömishäiriöinen ja usein hänen läheisetkin toivovat, että sairastunut ja perhe voisivat unohtaa sairautensa edes juhlapyhien ajaksi. Kun sitten sairautta ei voikaan heittää romukoppaan juhlan ajaksi, on pettymys kova, ja syömishäiriöinen tuntee siitä syyllisyyttä. Tällöin kuilu todellisuuden ja toivekuvan välillä siis kasvaa liian suureksi.

Toisaalta, jos sairastunut kykenee antamaan itselleen luvan poiketa rutiineistaan ja nauttia edes juhlapyhien ajaksi, saattaa tämä toimia kaivattuna ponnahduslautana myös tulevaan toipumiseen. Kun uskaltaa hetkeksi poiketa rutiineistaan ja hellittää kontrollia, ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdukaan, on ehkä helpompi poiketa sairauden sanelmeista säännöistä myös arjessa. Onnistuminen sairauden vastustamisessa kasvattaa itseluottamusta ja aiheuttaa positiivisen kehän, jolloin on helpompi vastustaa sairauden käskyjä jatkossakin. Omien rutiinien rikkomisessa kannattaa kuitenkin pitää myös realismi mukana, jotta ei käy niin kuin edellä kirjoitin eli että epärealistiset odotukset sairauden unohtamisesta pilaavat juhlatunnelman.

Usein muistan tavoittaneeni myös jotain siitä lapsuuden onnen tunteesta jouluaattoiltana, vaikka en turvalliseen ja terveeseen lapsuuteen olekaan kyennyt palaamaan. Sairaista rutiineista irroittautuminen ja yhdessäoleminen tarjoavatkin myös mahdollisuuden nautintoon. Tämä saattaa ollakin iso askel paranemisen tiellä, sillä kuten eräs lukijani kirjoitti, on hyvän kokeminen sairastavalle usein haastavaa. On vaikeaa antaa itselleen lupaa nauttia, kun sairauden tavoitteena on itsen kiduttaminen.

Millainen oli sitten oma juhannukseni tänä vuonna? Odotin yhteistä aikaa rakkaan siskoni kanssa innoissani mutta ilman erityisiä suunnitelmia tai odotuksia. Pidin kiinni niistä rutiineista, jotka toivat minulle tarvittavan turvan ja luovuin niistä, joista kykenin. Otin aurinkoa rannalla lehteä sellaillen, rentouduin saunassa, poltin hiuksiani grillatessa, söin ulkona, puhuin siskoni kanssa lähes kaikesta mahdollisesta, katsoin elokuvia ja vääntelin itseäni Linnanmäen vääristävien peilien edessä. Pienistä vastoinkäymisistä ja juhannuspäivän sateisesta säästä huolimatta siis voin sanoa nauttineeni tästä keskikesän juhlasta. Ja mikä tärkeintä, yllätin itseni ja siskoni purskahtamalla spontaanisti nauramaan.

<3: Ida